This and That
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Koulun pihasta
Kamera olikin kerännyt pölyä muutaman kuukauden,mutta ehdin sentään saada muutaman kuvan Suoraman koulun pihasta ennen saneerauksen alkua.Pari salituoliakin mahtui tarakalle kahdella eurolla.
Väliaikainen ViipaleenKoulukin taitaa sittenkin olla välikaikainen!!
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
tiistai 24. tammikuuta 2012
maanantai 23. tammikuuta 2012
tiistai 10. tammikuuta 2012
sunnuntai 25. joulukuuta 2011
Makroviikko n:o 39
Aiheena JOULU:
Muovikynttilä aidossa varisevassa muovikuusessa!
Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnea Uudelle Vuodelle!!
Muovikynttilä aidossa varisevassa muovikuusessa!
Rauhaisaa Joulunaikaa ja Onnea Uudelle Vuodelle!!
lauantai 10. joulukuuta 2011
Yksi kuva kertoo
enemmän kuin minä:
Kesä vaihtuu syksyksi.
Kynät odottavat ja odottavat.
Päässä pörisee ja kiertää.
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eteenpäin mennään.
Etsitään elämyksiä.
Jouluakin odotellaan.
Varpaita paleltaa.
Luodaan uutta.
Kesä vaihtuu syksyksi.
Kynät odottavat ja odottavat.
Päässä pörisee ja kiertää.
Sateen jälkeen paistaa aurinko.
Eteenpäin mennään.
Etsitään elämyksiä.
Jouluakin odotellaan.
Varpaita paleltaa.
Luodaan uutta.
Tunnisteet:
mobiilitiedostoja,
TajunnanRäjäyttävääOivallusta
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Makroviikko n:o 32
Koska Ingman (vai onko kahdella ännällä) ei enää valmista taivaallista VaniljaKinuskikastikeSuolapähkinä-jäätelöä, päätin sitten itse valmistaa sitä.
Opin,etteivät kaikki lusikat käykkään jäätelön rullaamiseen:
Makroviikkojen aiheena ATERIMET.
Opin,etteivät kaikki lusikat käykkään jäätelön rullaamiseen:
Makroviikkojen aiheena ATERIMET.
sunnuntai 23. lokakuuta 2011
Syyskampa #010
Laitetaankin tänään sateenkaari loistamaan. Olikin ihan kirkkain versio,minkä olen tavannut,tosin tässä oli jo menettänyt loistoaan,kun kameran kaivaminen käsilaukusta vei tovin.
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Syyskampa #009
Vakiokohteen vuoro tällä viikolla ja syysloman innoittamana tuleekin monta:
Tämä viehättävä koivukuja onkin muuttanut itsensä koivumattokujaksi.
Jalkapallokentällä vielä vihertää,mutta puustot alkavat täältäkin kaljuuntua.
Ja joentynkä (tai oja paremminkin) on myös saanut lehtiverhon.
Lopuksi hiukan heijastetta :)

sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Syyskampa #008
Istuin vuosien(kymmenien) tauon jälkeen yläasteen pukuhuoneessa,josta on kivenheitto toiseen tuttuun paikkaan:
Tienylitykseen=A way to home! (Syksyn viehättävässä asussa nyt,ennen muinoin ei siihen tainnut kiinnittää huomiota.) Täällä muut Syyskammat!
Tienylitykseen=A way to home! (Syksyn viehättävässä asussa nyt,ennen muinoin ei siihen tainnut kiinnittää huomiota.) Täällä muut Syyskammat!
tiistai 4. lokakuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)